Koko kiertueen ajan oli myös mahdollisuus osallistua kilpailuun, jonka huikeana pääpalkintona oli formulamatka Italian Monzaan. Voittaja lähti innolla reissuun tutustumaan F1 sirkukseen paikan päälle. Voittajan matkatunnelmia kuvien ja tekstin muodossa:
"Formulamatka Milanoon starttasi perjantaiaamuna. Jonkun verran reissanneena oli kuitenkin outoa lähteä yksin matkaan. Etukäteen hieman mietinkin millaista porukkaa reissussa on. Koneessa vierässäni istunut pariskunta oli loppujen lopuksi hotellissa naapurihuoneessa. Milanossa kentällä huomasin, että matkaryhmä oli melko iso, 50 henkeä. Matkalla oli Etelä-Suomen Sanomien lukijamatkalaisia, pariskuntia, kaveruksia ja muutama perhe. Hotelli oli hieno ja alhaalla oli viihtyisä ruokaravintola ja terassi. Milanossa sää oli lämmin joten porukalla istuttiinkin kisojen päätteeksi hotellin terassilla. Muutamana iltana käytiin Milanon keskustassa syömässä. Viimeisenä päivänä ehdittiin keskustaan hieman shoppailemaan ja lounaalle. Paljon jäi Milanosta vielä näkemättä.
Formuloissa vierähti kaksi päivää. Kuljetukset lähti ajoissa aamupäivällä ja paluu vasta illalla, joten aikaa pyöriä itse kisa-alueella oli reilusti. Seuraa sain samassa porukassa olevasta Etelä-Suomen Sanomien edustajasta Annesta. Kisa-alueella lähinnä istuttiin terassilla käytiin ostoksilla ja pyörittiin alueella. Kisat itsessään oli erittäin siistit ja italialaiset olivat tulleet nimenomaan kannustamaan, ei juhlimaan. Aika-ajot ja itse kisa oli hienoa seurata, sillä minun katsomopaikka oli ihan pääsuoralla. Kyllähän sitä italialaiset nosteli käsiä pystyyn kun Kimi jäi lähtöruutuun.
Matka oli todella hyvin järjestetty ja mukana ollut opas ammattilainen. Parasta koko matkalla oli formulakisojen lisäksi tavata näin paljon mukavia ihmisiä. Kaikilla oli kuitenkin sama intohimo – formulat ;)
Kiitos matkasta!
Terveisin,
Heidi Helsingistä"