Hoppa till huvudinnehållet
Verkkopalvelu

Santanderista Autoalan keskusliiton kannatusjäsen

 
Santander Consumer Finance on liittynyt Autoalan Keskusliiton (AKL) kannatusjäseneksi. AKL on autoalan etujärjestö Suomessa. Sen jäsenistöön kuuluu muun muassa autokauppoja, korjaamoita ja katsastusasemia.

‚ÄčAutoalan Keskusliiton (AKL) kannatusjäsenet tukevat liiton toimintaa tuomalla uusia näkemyksiä autoalan ajankohtaisiin keskusteluihin.

Jo ennen kannatusjäsenyyttä Santander ja AKL ovat tehneet tiivistä yhteistyötä. Yksi näkyvä esimerkki yhteistyöstä on vuosittain järjestettävä AKL SUMMIT -tapahtuma, jonka pääyhteistyökumppanina  Santander on toiminut usean vuoden ajan. 
 
Jäsenyys tuo Santanderia entistä lähemmäksi autoalaa. Jäsenyyden myötä Santander saa ensikäden tietoa autoalan muutoksista ja voi itsekin jakaa tietoisuuttaan muun autoalan käyttöön. 
 
"Meille on tärkeää olla autokaupan mahdollistaja. Toivomme myös, että AKL:n kannatusjäsenenä pystymme kuulemaan vielä paremmin toimialan ja kumppaniemme autokauppaa mahdollistavia toiveita. Toivottavasti voimme myös itse tuoda omia kehitysideoita ja näkemyksiämme aiempaa nopeammin koko toimialan tietoisuuteen", sanoi Santanderin liiketoimintajohtaja Kari Kauppinen.  
 
Autokaupan rahoittajilla on koko alalla merkittävä rooli. Kuukausirahoitteinen maksaminen helpottaa uuden auton hankkimista ja auttaa budjetoimaan autoilusta koituvia kuluja.
 
Sekä Kauppinen että AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissa näkevät erityisesti nopeamman tiedonvaihdon yhtenä kannatusjäsenyyden kulmakivistä. 
 
”Santander ja muut kannatusjäsenemme tukevat autokaupan tulevaisuutta ja yhteisiä tavoitteitamme, kuten autokannan uudistamista.  Yhteistyömme Santanderin kanssa kehittyy ja paranee edelleen”, kommentoi Rissa.
 
AKL SUMMIT järjestetään Finlandia-talossa 31.10.2019.