Hoppa till huvudinnehållet

Mieskaveri antaa lapselle miehen mallia, jos oma isä on poissa

 
Suomessa elää tuhansia lapsia ilman isää tai miestä perheessä. Santanderin Hyvä joulumieli -kampanjassa haluttiin muistaa tärkeää vapaaehtoistyötä tekeviä mieskavereita.

Rehti, suvaitsevainen ja toiset huomioon ottava. Tämä on se miehen malli, jonka sipoolainen vapaaehtoistyötä tekevä Lasse Sariola haluaa omalle 6-vuotiaalle pikkukaverilleen välittää. Sariola istuu Pienperheyhdistyksen tiloissa vastaanottamassa lämminhenkistä joulutervehdystä, jonka Santander lahjoitti yhdistykselle kiitoksena tärkeästä työstä.

Sariola lähti Pienperheyhdistyksen Mieskaveri-toimintaan mukaan viime syksynä ja sai sen kautta pienen pojan kaverikseen. Kaverukset ovat ehtineet tehdä yhdessä jo monenlaista: on käyty Tekniikan museossa, jääkiekko-ottelussa ja puuhailtu Sariolan maatilalla.

"Parasta on kuitenkin rento yhdessä oleminen ja jutustelu kaikista maailman asioista", Sariola sanoo.

Tutkijana työskentelevä Sariola tapaa pikkukaveriaan pari kertaa kuussa. Ensimmäinen kerta jännitti molempia, mutta yhteinen sävel löytyi pian.

​​​"Meidän Tempo-koira taisi lopulta sulattaa jään", Sariola nauraa.

Vapaaehtoistoiminta antaa paljon eikä vaadi paljon muuta kuin hieman aikaa.

"Kyllähän minulla oli myös itsekkäitä syitä lähteä toimintaan mukaan. Koen, että saan tästä itselleni mieluisaa tekemistä, ja tämä on myös hieno tilaisuus päästä kurkistamaan lapsen maailmaan."

Sariolalla ei ole itsellään lapsia, mutta vaimo, koira ja peräti viisi kummilasta kuuluvat tiiviisti miehen elämään.

Marika Rosenborg (oik.) vetää Pienperheyhdistyksen Mieskaveri-toimintaa. Kuvassa mukana Lasse Sariola ja Tempo-koira. (KUVA: MINNA KURJENLUOMA)

Äidille hetki omaa aikaa

Pienperheyhdistyksen Marika Rosenborg haastattelee kaikki mieshakijat ja äidit sekä kouluttaa vapaaehtoiset. Toiminnan ideana on tarjota lapselle yksi turvallinen aikuinen lisää lähipiiriin ja yksinhuoltajaäidille pieni hetki omaa aikaa.

 "Suomessa on iso määrä lapsia, jotka voivat elää sellaisissa olosuhteissa, että miehen mallia ei ole tarjolla. Isää, veljeä tai isoisää ei ole kuvioissa, ja kaikki hoitajat tai opettajatkin voivat olla naisia", Rosenborg miettii.

Yksi Rosenborgin tärkeimmistä työtehtävistä on löytää toisilleen sopivat kaverit. Se ei välttämättä ole aina helpoin tehtävä.

"Äideillä voi olla monenlaisia toiveita lapsensa mieskaverille, mutta ykköstoiveena on kyllä yleensä liikunnallinen ja energinen mies", juuri kuten Lasse on.

Idea Mieskaveri-toiminnasta sai alkunsa liki 30 vuotta sitten Maunulan poikakerhosta, jossa yksinhuoltajaäidit huomasivat pikkupoikien suorastaan roikkuvan miesohjaajien lahkeissa kiinni.

 "Toimintaa on Helsingin lisäksi kuudella muulla paikkakunnalla, ja vapaaehtoisten määrä on koko Suomessa tällä hetkellä noin 300. Lisää vapaaehtoisia kaivataan", sillä lapsia on jonossa.

Paranna maailmaa pala kerrallaan

Miksi sitten tähän vapaaehtoistyöhön kannattaa lähteä mukaan? Rosenborgin mielestä vastaus on yksinkertainen. Tämä on helppo tapa parantaa maailmaa, pieni pala kerrallaan.

Sariola on puolestaan pohtinut, että yleisellä tasolla tämän kaltaisella vapaaehtoistyöllä on mahdollisuus auttaa myös syrjäytymisuhan alla olevia lapsia. Rosenborg kertoo, että toiminnassa mukana olevat lapset tulevat hyvin erilaisista perheistä.

"Meillä on mukana yhtä lailla kiireisen toimitusjohtajan lapsia kuin vähävaraisen maahanmuuttajanaisen lapsia."

Rosenborg korostaa kaikille äideille ja hakijoille, että tämä ei ole tukitoimintaa vaan puhdasta kaveruutta. Hän myös kertoo lopuksi myös eräästä kurdiäidistä, joka sai lapselleen mieskaverin.

"Näiden tapaamisten ansiosta nainen sai mahdollisuuden osallistua suomen kielen kurssille ja päästä lähemmäs suomalaista yhteiskuntaa", Rosenborg iloitsee.

Hyvän joulumielen perinne

Santander lahjoitti Pienperheyhdistykselle runsaan herkkukorin, josta riittää tarjottavaa joulun alla yhteisessä kahvipöydässä.

Hyvän joulumielen kampanja on muodostunut Santanderilla jokavuotiseksi perinteeksi, sillä se järjestetään tänä vuonna jo viidettä kertaa. Santander haluaa kampanjallaan kertoa, miten pienillä asioilla voi olla suuri merkitys ja että jokainen voi olla mukana levittämässä hyvää. Joulun alla on vierailtu muun muassa vapaaehtoispalokunnassa, päiväkodissa, löytöeläintaloissa ja palvelutalossa sekä muistettu halibern-koiria.

Santanderin ja Radio Aallon Hyvän joulumielen kampanja jatkuu vuoden loppuun asti, ja kohteet on valittu lähetettyjen toiveiden mukaan.

​Kiinnostuitko Mieskaveri-toiminnasta? Lue lisää mieskaverit.fi