Muista nämä asiat ennen kuin otat lainaa – tarkista ainakin lainan korko

Korot, kulut ja palvelumaksut saattavat sekoittaa pään lainasopimusta tehdessä. Myös väliaikainen korkokatto on saattanut antaa liian optimistisen kuvan oman lainan kustannuksista, sillä osa toimijoista nostaa korkoja tuntuvasti lainsäädännön poistuessaKokosimme tietopaketin siitä, mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon ennen kuin lainaa ottaa.

Joskus laina voi olla oman talouden kannalta järkevä ratkaisu. Lainaa ei kuitenkaan kannata hakea suin päin, eikä sopimusta allekirjoittaa, jos jokin kohta on epäselvä. Muista ainakin nämä asiat ennen kuin otat lainaa.

Arvioi luoton kustannukset oikein – tarkista aina vuosikorko 

Santanderin teettämän kyselyn mukaan jopa puolet (50,5%) suomalaisista ei osaa arvioida kulutusluottojen koron suuruutta. Nekin, jotka uskaltautuvat arvioimaan korkoja, yleensä arvioivat ne väärin. Ei ihme, sillä ilmoitetun korkoprosentin lisäksi luoton vuosikuluihin saattaa sisältyä muitakin kustannuksia. 

Koronapandemian aikaan voimassa ollut väliaikainen korkokatto rajasi lainan koron 10 prosenttiin. Korkokaton poistuminen saattaa kuitenkin aiheuttaa monelle ikäviä yllätyksiä koron pompsahtaessa reippaasti ylöspäin lainsäädännön muuttuessa. Kaikki luotonantajat eivät toki näin toimi ja esimerkiksi Santanderin lainoissa korko ei nouse muutoksen myötä. Kannattaa kuitenkin tarkistaa tilanne oman lainan kohdalla ja mahdollisuuksien mukaan myös kilpailuttaa oma laina halvemmalle korolle. 

Santanderin lainoissa korko ei nouse muutoksen myötä.

 
Koron lisäksi luottosopimukseen saattaa sisältyä erilaisia hoitokuluja tai palvelumaksuja. Luottosopimusta läpi lukiessaan kannattaakin aina tarkistaa sopimuksen todellinen vuosikorko. Se on tunnusluku, joka pitää sisällään kaikki luotosta perityt korot ja maksut. Todellisen vuosikoron tarkoitus on helpottaa lainojen kokonaiskorkojen vertailua ja kuluttajansuojalain mukaan se pitääkin aina ilmoittaa lainailmoituksessa. 

Valitse vastuullinen luotonantaja 

Rahoitusta tarjoavat monenlaiset tahot. Ennen luotonottoon ryhtymistä kannattaakin tutustua luottotarjontaan huolellisesti. Älä tartu ensimmäiseen tarjoukseen, vaan vertaile eri luotonantajien sopimuksia ja heidän hinnoitteluaan. Vastuullinen luotonantaja ei piilota luoton kuluja ja sopimuksesta tulisikin selvitä helposti myös luoton kokonaiskustannus ja mistä se koostuu.

On lainanantajan tehtävä myös huolehtia siitä, että lainanottaja pystyy hallitsemaan lainaan liittyvät velvollisuutensa. 
Santanderilla emme myönnä luottoa, jos luotonhakijalla on liian pieni maksuvara. kaikista luottohakemuksista hylkäämme jopa 80 prosenttia.   

Jos lainaa tarjoava taho ei lainkaan kysy sinulta taustatietoja maksukykyysi liittyen, hälytyskellojen tulisi soida. 

Lue sopimus läpi huolella 

Pienen präntin lukemisesta ei vitsailla suotta. Luotonottajan vastuulla on aina lukea rahoitussopimus huolellisesti läpi ennen sen allekirjoittamista. Erityisesti silloin, jos pieni korkoprosentti vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, on syytä tarkistaa sopimusehdoista löytyvät kulut ja rahoituksen todellinen vuosikorko. Santanderin myöntämiin luottoihin ei liity piilotettuja kuluja, vaan hinnoittelu on läpinäkyvää ja kaikki kulut tiedossa luotonnostovaiheessa. 
 
Sopimuksesta löytyvät myös laina-ajat ja lainan muut ehdot. Joskus rahoitetun ostoksen kylkiäisenä saatetaan esimerkiksi tarjota luottokorttia. Kannattaa miettiä, onko luottokorttiin sitoutumisesta sinulle hyötyä vai olisiko kertaluotto sinulle sopivampi vaihtoehto – ja laittaa nimi paperiin vasta, kun olet perustellut päätöksen itsellesi. Lue siis ehdot tarkasti läpi ennen sopimuksen allekirjoittamista ja puntaroi, sopivatko ne sinun taloudelliseen tilanteeseesi ja maksukykyysi. 
 
Kannattaa myös tarkistaa, miten luotonantajan kanssa asioidaan mahdollisten ongelmatilanteiden tullen. Santanderilla voi verkkopalvelun lisäksi asioida asiakaspalvelun kanssa puhelimitse. 

Ole rehellinen omasta tilanteestasi 

Lainanottajan vastuulla on olla rehellinen omasta rahatilanteestaan sekä itselleen että lainanantajalle. Ennen luoton hakemista onkin syytä miettiä, kuinka välttämätöntä velanotto itselle on ja kuinka hyvin sen takaisinmaksusta selviää. 
 
Tulot, menot ja velat vaikuttavat kaikki lainanottajan maksukykyyn. Jotta luotonantaja osaa arvioida, millaisen lainan voi vastuullisesti asiakkaalleen myöntää, on luottoa hakiessa tärkeää ilmoittaa tiedot omasta rahatilanteesta mahdollisimman tarkasti. 
 

Santanderin laina on varma ja turvallinen valinta silloin, kun tarvitset rahoitusta elämäsi tärkeisiin hetkiin. Lue lisää lainasta täältä.