Sähköauto ei kestä Suomen keleissä – kolme myyttiä ladattavien autojen käytöstä

Moni suomalainen harkitsee nyt täyssähköauton tai ladattavan hybridin hankintaa. Sellaisen jo omistava taas saattaa miettiä, miten sähköauto pärjää tulevalla Lapin lomalla. Kuinka sähköautot oikein kestävät pohjoisen sääoloja? Pyysimme asiantuntijaa arvioimaan kolme sähköauton käyttöön liittyvää väitettä.

Täyssähköautot ja ladattavat hybridit kasvattavat suosiotaan kaikilla mittareilla. Esimerkiksi ladattavien autojen osuus autorahoitussopimuksista on noussut jo 30 prosenttiin.

Ladattavat autot ovat kuitenkin vielä varsin uusia tulokkaita Suomen teillä. Kuinka viisas valinta sähköauto on Suomen ankariin keliolosuhteisiin? Kysyimme Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaiselta vastaukset kolmeen ladattavia autoja koskevaan väitteeseen.

Myytti 1: Sähköautolla ei tee pakkaskeleissä mitään

Tarua. Usein kuulee epäiltävän sähköautojen toimivuutta pakkassäällä, mutta Autoliitossa tällaista ongelmaa ei ole tunnistettu. Täyssähköautoissa ei ole pakkasessa jähmettyvää moottoriöljyä. Myöskään niiden polttoainejärjestelmä ei jäädy. Kaiken kaikkiaan sähköautot ovat siis varsin toimintavarmoja.

Haasteita aiheuttavat lähinnä toimintamatkan lyheneminen pakkasella sekä autojen latauksessa ilmenevät ongelmat. Pakkaskelit alentavat akkujen kykyä ottaa vastaan ja luovuttaa virtaa. Tämän vuoksi akkuja pitää lämmittää.

Polttomoottoriautoissa sisätilojen lämmitys hoidetaan ajon aikana pääasiassa moottorin tuottamalla hukkaenergialla, kun taas sähköautoissa lämmitysenergia joudutaan ottamaan ajoakuista. Ongelmaa voi osittain torjua säilyttämällä autoa sisätiloissa tai esilämmittämällä akut ja sisätilat auton ollessa verkkovirrassa.

Myytti 2: Sähköautot tai lataushybridit eivät voi hyytyä käynnistettäessä

Tarua. Sellaista autoa ei olekaan, joka ei joskus saattaisi hyytyä Suomen haasteellisissa oloissa. Sähköautojen eduksi pitää kuitenkin mainita, että osassa niistä on polttomoottoriautoa monipuolisempi esilämmitysjärjestelmä, joka hyödyntää perinteisen puhaltimen lisäksi myös ratin ja istuimien lämmitystä. Näin lämmitys saadaan kohdennettua paremmin kuljettajan ja matkustajien eduksi.

Lataushybrideissä on myös polttomoottori, johon liittyvät samat haasteet kuin polttomoottoriautoissa muutenkin. Esilämmitys on talvella tärkeää.

Lataushybridin polttomoottori käynnistyy usein kylmällä kelillä, vaikka sähkömoottorin käyttämissä ajoakuissa olisikin virtaa. Osa ladattavista hybrideistä esimerkiksi lämmittää sisätilansa vain bensiiniä polttamalla, joko tyhjäkäynnillä tai polttoainetoimisella lisälämmittimellä. Toisissa taas pyritään polttomoottorin käynnistymisellä ennen liikkeellelähtöä välttämään esimerkiksi sellainen ikävä tilanne, että sähkön loppuessa jääkylmä polttomoottori käynnistyy suoraan moottoritieajoon tai muuhun kovaan kuormitukseen.

Myytti 3: Ladattavalla autolla reissu Lappiin kestää kauemmin

Täyssähköauton osalta totta, hybridin osalta tarua. Polttomoottorilla varustettu auto saattaa parhaimmillaan huristella yhdellä tankillisella Etelä-Suomesta Lapin porteille, kun taas täyssähköautoa pitää samalla matkalla ladata useaan otteeseen.

Sähköauton latauspisteitä on rajallisesti, ja taukoja täytyy monen sähköauton kanssa pitää tiuhempaan kuin polttomoottoriautolla. Mahdollinen tiellä oleva lumi tai sohjo vielä lisää ajovastusta ja verottaa näin oman osansa sähköauton toimintasäteestä. Täyssähköautolla ajettaessa pidemmät matkat kannattaakin suunnitella huolellisesti. Aikataulusta on hyvä tehdä riittävän väljä.

--- --- ---

Tekniikan nopea kehitys on ajanut autoilun murrokseen – tämän päivän huipputeknologia saattaa pian olla vanhentunutta. SantanderinAll-in-one-palvelun ansiosta autoilijan ei kuitenkaan tarvitse miettiä, ovatko hybridit arvossaan enää muutaman vuoden päästä tai millaisia kehitysharppauksia sähköautot ottavat lähivuosina. Santander tarjoaa rahoituksen oikeudenmukaisella korolla eikä jätä sinua miettimään auton arvon laskua, vaan takaa reilun hyvityshinnan.

Lue lisää miten All in One -tuote toimii.