Raha ja terveys huolestuttavat suomalaisia

Raha ja terveys huolestuttavat suomalaisia eniten

Santander Consumer Financen teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaisten yleisimmät huolenaiheet ovat raha ja terveys. Raha on monille jopa suurempi huolenaihe kuin lapset ja työ. ​​​​​Rahahuolia pystyy kuitenkin helpottamaan suunnitelmallisuudella ja velan määrän vähentämisellä. Santander kertoo, miten lisätä taloudellista mielenrauhaa.​​

Monen jokapäiväiseen elämään liittyy stressiä ja huolta muun muassa rahasta, ajankäytöstä ja omasta kulutuksesta. Santander Consumer Fina​​ncen teettämästä tutkimuksesta selviää, että yli puolet suomalaisista (57 %) stressaa raha-asioita. Se on ylivoimaisen suuri huolenaihe terveyden (57 %) ohella. Jopa lapset (27 %) ja työasiat (31 %) huolettavat kaikilla ikäluokilla vähemmän kuin raha. 

"Me Santanderilla uskomme, että taloudellisen mielenrauhan ytimessä on turvallisuuden tunne. Tärkeintä on tuntea oma taloudellinen tilanne ja kyky hallita omia raha-asioita. Tällöin raha ei pääse ohjaamaan arjen ajattelua liiaksi", kertoo Santander Consumer Financen liiketoimintajohtaja Lauri Timgren.

Suunnitelmallisuus auttaa tuomaan mielenrauhaa

On varsin luonnollista, että raha on yksi suurimmista huolenaiheista, sillä arki pyörii pitkälti sen ympärillä. Tutkimuksen mukaan raha-asioissa eniten huolestuttavat yllättävät menot (43 %), matalat tulot (41 %), asumiskustannukset (30 %) sekä arjen elintason ylläpitäminen (30 %).

Sen sijaan eniten mielenrauhaa suomalaisille tuovat mahdollisimman pieni velkamäärä (58 %), menojen ja tulojen ennakoitavuus (49 %), valmistautuneisuus äkillisiin kuluihin esimerkiksi säästöjen avulla (37 %), menojen ja tulojen suunnittelu ja budjetointi (34 %), sekä oman varallisuuden kasvattaminen esimerkiksi sijoittamalla tai säästämällä (29 %).

"On kuitenkin muutamia asioita, joiden avulla elämään voi saada ripauksen enemmän taloudellista mielenrauhaa"​, jatkaa Timgren.

Santanderin vinkit taloudelliseen mielenrauhaan:

  • Osta vain tarpeeseen. Kulutus saattaa herkästi kasvaa muuttuvissa elämäntilanteissa. Oli kyse sitten uudesta autosta, kodinkoneesta, huonekaluista tai lomamatkasta, niin mieti tarkkaan, mitä oikeasti tarvitset.
  • Suunnittele. Tee suunniteltuja päätöksiä ja mieti jo etukäteen, kuinka paljon voit ja haluat käyttää rahaa. Näin vältyt ikäviltä yllätyksiltä.
  • Varmista maksuvarasi. Jos joudut ottamaan menoihin lainaa, niin varmista etukäteen, että pystyt varmasti maksamaan lainan takaisin ilman ongelmia.